Taskun Saari Raahessa

Taskun saari on pituudeltaan noin 410 m ja leveydeltään 240 m. Taskun pooki, valoton puura-kenteinen tunnusmajakka, rakennettiin vuonna 1853 Raahen kaupungin pohjoisen tuloväylän varrelle. Alkuperäisellä paikallaan lähes muuttumattomana säilynyt pooki on olennainen osa koko Suomen rakennusperintöä, etenkin kun Kristiinankaupungin ja Tornion välisellä rannikkokaistalla on jäljellä enää kolmetoista 1700- ja 1800-luvuilla rakennettua puurakenteista pookia. Tasku on aikoinaan toiminut kalastajien tukikohtana. Saaren keskikohdalla näkyy vieläkin käsin ladottuja venevalkamia.

Taskussa on myös vanha kalamaja sekä uusi taukotupa. Tasku on suosittu retkeilykohde ympäri vuoden. Kävijöitä on talvella jopa runsaammin kuin kesällä. Talvisin Taskun saareen ajetaan jäätilanteen salliessa hiihtoladut Museon- ja Thompsoninrannasta. Kesäisin kävijöiden suosiossa on saaren etelärannalla sijaitseva hiekkaranta. Saaressa on edustavia merenrantaniittyjä, runsaslajisia kuivia ja tuoreita niittyjä sekä liikkuvia alkiovaiheen dyynejä, jotka ovat matalia hiekkamuodostumia rannan yläosassa. (Lähde: visitraahe.fi/taskun-saari)

Katso myös

merimaili raahe

Merimaili Vieraili Raahessa

Merimaili tutustui Raaheen veneilijän näkökulmasta ja veneili Ison Kraaselin saareen MeriRaahen kyydissä. Merimailissa perehdytään suomalaiseen …