Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

Österbotnicanaa Kulttuurikeskus Villihanhessa

1.5.2025 klo 17:00 - 20:00

VÄINÖ TUONELAN ÖSTERBOTNICANA ORKESTERI saapuu vappupäivän iloksi levittämään Österbotnicanan ilosanomaa Kulttuurikeskus Villihanhen estradille.

Väinö Tuonela (synt. Mikko Toppari, Pyhäjoki 1967) on pohjalainen lauluntekijä, joka ihmettelee lauluissaan ihmiselon erilaisia ilmiöitä ja asetelmia. Vaikka sanoituksissa usein kuvataan myös olemassaolon raadollisempia puolia, ei niissä kuitenkaan unohdeta uskoa ja toivoa, joihin jokainen ihminen elämässään kurottaa. Laulut kuvaavat aitoa elämää, jossa mukana ovat ilo ja suru, pelko ja rohkeus…viha ja rakkaus.

Aiemmin (vuosina 2011–2014) Tuonela musisoi soolona sekä Kerettiläiset-yhtyeen kanssa. Keikkoja kertyi tuona aikana pitkästi toista sataa ja kokoonpano levytti myös kolme albumia (Tuonelan virsiä 2012, Toinen 2013 ja Burleski 2014).

Tuonela on nyttemmin aktivoitunut musiikin tekijänä uudelleen ja koonnut ympärilleen uuden kokoonpanon, joka tottelee nimeä Väinö Tuonelan Österbotnicana Orkesteri. Yhtyeen nimi viittaa musiikin tyyliin, joka on eräänlainen pohjalainen vastine uuden mantereen americana-perinteelle. Orkesterin musiikki sisältää runsaasti vaikutteita juuri americanasta, mutta koska mukana on myös paljon piirteitä soittajien synnyinseudun suomalais-slaavilais-ugrilaisesta perinteestä, tyylilajiksi muodostui lopulta tämä aivan uusi genre – Österbotnicana, jonka ainoa edustaja kokoonpano on.

Orkesterilta ilmestyi syyskuussa 2024 uusi pitkäsoitto ”Suden hetki”, jonka kappaleista illan keikkakin pääosin koostuu.

Väinö Tuonelan Österbotnicana Orkesterissa musisoivat:
• Väinö Tuonela – laulu, kitarat
• Timo Sipilä – kitarat, banjo, mandoliini
• Harri Laakkonen – haitari, pianot, taustalaulu
• Ari Kivelä – kontrabasso
• Keijo Goman – lyömäsoittimet, taustalaulu

Illan avaa KIURELI esittäen tanssittavaa suomenkielistä etnopoppiaan.

Kiurelin radiosoitto 2024-25: YleX, Roll FM

Keikkoja 2024 mm. Haapavesi Folk – Club Balkan Fever – Nooruz-festivaali, Bishkek, Kirgisia – India Day, Meripuisto, Helsinki

Kiureli on 2020-luvun kansanpelimanni, jonka musiikin rytmi ja tunteet iskevät suoraan sydämeen ja myös tanssijalkaan. Hän on ollut jo kolmen vuosikymmenen ajan synonyymi hyvälle meiningille ja vastustamattomalle svengille! Kiureli on laulanut ja soittanut haitariaan keikoilla, konserttilavoilla, kadunkulmissa, festareilla ja bileissä sekä Suomessa että ulkomailla – hän on ehtinyt tehdä keikkoja kahdessakymmenessäyhdessä maassa kolmella mantereella. Kiurelin soolosetissä suomalainen kaihoisuus kohtaa tanssittavan popin, ja intialainen raagamelodiikka sulautuu 8-bittiseen chiptune-estetiikkaan. Keikoilla musiikki rakennetaan käsityönä yleisön edessä haitarin, kitaran ja loop stationin avulla.

Villihanhessa Kiurelilta on toivottu käännösbiisejä, ja setissä kuullaankin pari folk-klassikkoa ainakin Cornelis Vreeswijkin ja Shane MacGowanin katalogeista Kiurelin suomeksi kääntämänä!

Illan aikataulu:
17.00 Kiureli
18.00 Väinö Tuonelan Österbotnicana Orkesteri

Lämpimästi tervetuloa!

Tilaisuuteen on vapaaehtoinen pääsymaksu (joko käteisellä tai mobilepaylla), joka maksetaan ovella. Kertyneet varat ohjautuvat lyhentämättöminä österbotnicana-pelimannien virkistysrahastoon.

Kuva: Juuso Samuli Haarala

Tiedot

Päivämäärä:
1.5.2025
Aika:
17:00 - 20:00
Tapahtumaluokka:
Kotisivu:
https://www.facebook.com/events/1014328377468969/

Järjestäjä

Väinö Tuonelan Österbotnicana Orkesteri
Sähköposti
noreply@facebookmail.com

Tapahtumapaikka

Kulttuurikeskus Villihanhi
Kulttuurikeskus Villihanhi + Google Map