Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Nelostie

19.11.2022 klo 17:00 - 19:00

nelostie

NELOSTIE -pikkujoulukomedia:

Kekkonen on antanut mahtikäskyn: Suomeen on saatava neljäs maantie. Nelostie. Onneksi meillä on Koistisen asfalttifirma, joka hoitaa homman tarvittaessa Jäämerelle asti. Kaupan päälle Suomen aatelisto jeesaa, edustuksenaan joku von Adlercroitz. Tällä porukalla vedetään asfalttia 1200 kilometriä urakan mukaan ja vielä 150 kilometriä huvin vuoksi päälle.

Tässä afvalttikomediassa mikään ei ole pyhää, paitsi ehkä Raamattu ja siitäkin puuttuu sivuja. Periaatteena on, ettei kaveria jätetä, mutta se ei ihan aina onnistu. Tämän absurdin veijarikomedian pyörteissä tulee tutuksi niin Suomi etelästä pohjoiseen, kuin perisuomalainen äijäkulttuurikin. Kylmäksi ei jätetä ketään muuta, kuin nurkassa loukkuun kuollut rotta, ja sillekin saatetaan vittuilla.

Nelostien kantaesityksen Q-teatterissa syksyllä 2005 sanottiin olleen teatterisyksyn riemastuttavimpia elämyksiä. Nelostie palkittiin Draama-palkinnolla vuonna 2007.

Käsikirjoitus: Ari Wahlsten ja Juha Hurme

Ohjaus: Matti-Pekka Heikura

Liput 20 €

Näytösajat:

ke 16.11. klo 19 ensi-ilta
pe 18.11. klo 19
la 19.11 klo 18
su 20.11. klo 15

ke 23.11. klo 19
pe 25.11. klo 19
la 26.11. klo 18
su 27.11. klo 15

ke 30.11. klo 19
pe 2.12. klo 19
la 3.12. klo 18
su 4.12. klo 15

ke 7.12. klo 19
pe 9.12. klo 19
la 10.12. klo 18

https://www.facebook.com/events/628595838870847/?event_time_id=628623388868092

Tiedot

Päivämäärä:
19.11.2022
Aika:
17:00 - 19:00
Tapahtumaluokka:
Kotisivu:
https://www.facebook.com/events/628595838870847/?event_time_id=628623388868092

Tapahtumapaikka

Raahen Teatteri
Koulukatu 13
Raahe, 92100 Suomi
+ Google Map
Puhelin:
044 3240958